Epäjumalat eivät ole kadonneet minnekään. Vaikka emme enää nykyisin tanssi ukatsakaa toteemipaalujen ympärillä tai pokkuroi jokaisen männyn kohdalla, on meillä silti taipumus etsiä käsiimme mitä ihmeellisimpiä Jumalan korvikkeita, epäjumalia. Apostoli Johannes oli tietoinen tästä ja siksi lopetti ensimmäisen kirjeensä todella painokkaisiin sanoihin: “Lapset, karttakaa epäjumalia!” (1. Joh 5:21)
Kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka voimme karttaa jotakin, jota emme näe? Eihän meillä ole mitään mystisiä taikakaluja, Zeuksen temppeleitä tai hurjia uhrimenoja. Alkuseurakunnan oli tavallaan helppoa karttaa roomalaisia epäjumalia, koska ne olivat niin konkreettisia (temppelit, patsaat, alttarit, uhrit), mutta kuinka me 2000-luvun suomalaiset voimme tunnistaa epäjumalan yhteiskunnassa, joka on niin riisuttu uskonnollisista symboleista? Uskon, että kolme seuraavaa kysymystä auttaa meitä tunnistamaan Jumalan korvikkeet omassa elämässämme.
1. Mihin turvaudut, kun olet voimaton?
Väsyneenä ja stressaantuneena kaipaamme virvoitusta, mikä on aivan luonnollista ja tarkoitettua. Sydän ei nimittäin kestä määräänsä enempää painetta, vaan tarvitsemme säännöllistä virvoittumista, mutta haemme sitä monesti vääristä paikoista. Tietenkin ensimmäisenä tulee mieleen klassikot kuten herkut, alkoholi ja seksi, mutta on myös salakavalampia asioita, jotka ovat kristittyjen piireissä hyväksyttävämpiä ja näin ollen ehkä jopa vaarallisempia. “Sallittu” epäjumala voi olla vaikkapa seurakunnan palvelutehtävä, perhe, puoliso, siivoaminen tai mikä tahansa, mihin turvaudut ensimmäisenä hätäsi hetkellä Jumalan sijasta, mutta mikä ei ole itsessään paha asia.
Sielumme janoaa elävää Jumalaa, eikä kukaan muu kuin Hän voi sammuttaa janoamme. Kristittyinä meidän tulisi siis seurata Kristuksen esimerkkiä, kun hän oli väsynyt todella pitkän päivän jälkeen, johon kuului parhaan ystävän kuolema, raskasta vaeltamista ja 5000 ihmisen ruokkimista: “Päästettyään kansan menemään hän nousi vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Ja kun ilta oli tullut, hän oli siellä yksinään” (Matt 14:23) Kristus tiesi, että todellinen apu tulee ainoastaan Jumalalta.
2. Lähteekö homma lapasesta?
Epäjumalan voi myös tunnistaa siitä, että se vähän kerrassaan vie meitä syvemmälle ja syvemmälle. Se valtaa yhä enemmän tilaa ajatuksissa ja sille on tehtävä tilaa kalenterissa, ja jostain syystä sitä aina löytyy. Vaikka asia ei olisikaan itsessään paha, saattaa se muuttua epäjumalaksi, jos se valtaa liikaa alaa elämässä. Esimerkiksi ruoka on tarkoitettu ravinnoksi, mutta syöminen voi äityä mässäilyksi ja lopulta vaikeaksi riippuvuudeksi. Näin voi käydä minkä tahansa asian kanssa. On tärkeää huomata, jos jokin asia menee liiallisuuksiin, mutta vieläkin keskeisempää on tajuta MIKSI homma lähtee lapasesta.
Sydän on nimittäin luotu paratiisiin. Se suorastaan haukkoo henkeään tässä langenneessa maailmassa kuin kala kuivalla maalla yrittäen löytää tiensä takaisin sinne, missä se voi taas elää. Jos se ei pääse kokemaan läheisyyttä ja yhteyttä Luojaansa, yrittää se täyttää itsensä millä tahansa muulla, eikä sen ruokahalulla ole pohjaa.
3. Olisitko onnellinen ilman Jumalaa?
Kesällä vietin perheeni kanssa kaksi viikkoa Espanjan Aurinkorannikolla. Paikka oli kerrassaan täydellinen, kuin paratiisi konsanaan. Ruoka oli taivaallista, luonto upean kaunis ja sää kuin morsian. Meidän ei tarvinnut huolehtia muusta kuin siitä, mihin tapaspaikkaan mentäisiin kunakin päivänä syömään. Mielessäni kävi näin ollen ajatus: “Jos saisin asua perheeni kanssa elämäni jokaisen päivän tässä paikassa loputtomien rahojen kera, en tarvitsisi mitään, ja elämä olisi täydellistä” Hätkähdin tuota ajatusta, koska ymmärsin tarkoittaneeni, että jos saisin tyydyttää maallisia tarpeitani, en tarvitsisi mitään, en edes Jumalaa.
Sinäkin olet saattanut pyöritellä mielessäsi seuraavanlaisia ajatuksia: Jos löytäisin puolison… / Jos saisin lapsen…. / Jos asuisin Mallorcalla… / Jos voittaisin lotossa, olisi elämäni täydellistä, ja olisin ikionnellinen. Elämä täällä paratiisin ulkopuolella ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä. Jumalan korvikkeet, joilla koitamme luoda itsellemme paratiisia, eivät koskaan tuo meille ehtymätöntä onnea. Edes elämä yhteydessä Jumalaan ei ole täydellistä (lue ongelmatonta), mutta se on 100% täyttä elämää, sillä Jumala on itse luvannut antavansa elämän ja yltäkylläisen sellaisen. Ja kerran vielä pääsemme nauttimaan elämästä ilman tämän maailman murheita, kunhan seuraamme todellista Jumalaa, emmekä anna epäjumalien eksyttää itseämme pois tieltä. Siksi meidän tulee suhtautua vakavasti vanhan apostolin sanoihin: “Lapset, karttakaa epäjumalia!”
1) läheisiini ja tarvittaessa ammattiauttajiin.
2) ei.
3) olen.
Kiitos kommentista. Hienoa kuulla, että saat voimaantumista läheisiltäsi ja ymmärrät hakea ammattiapua tarvittaessa. Viisauden ja kypsyyden merkki. Kristittynä uskon, että Jumala toimii monien asioiden ja ihmisten kautta, eli Hän on tarkoittanut meidän saavan virvoittumista myös läheisten seurasta.
Onnellisuuden tunnetta enemmän tai vähemmän kokevat kaikki ihmiset uskontoon tai sen puutteeseen katsomatta. Monet asiat tuovat elämään onnea, mutta uskon, että kokemus kaikkivaltiaan Jumalan läsnäolosta on jotakin, minkä rinnalla kaikki muu jää kakkoseksi. Se on vapaana tarjolla jokaiselle, joka Hänet tahtoo löytää. Se on myös jotakin, mikä ei riipu ulkoisista olosuhteista. Monet marttyyrit ovat tämän todistaneet. Saat halutessasi kääntyä Jumalan puoleen ja katsoa itse onko tässä perää.
Mukavaa viikonloppua ja siunausta elämääsi! 🙂
Kiitos Jaakko hyvästä artikkelista.
Itse asiassa kuvailit hyvin myös sitä, miten ”länsimainen maailma on rikastunut, ei koe puutetta, ja tuntuu pärjäävän varsin hyvin ilman Jumalaa.” Täällä ollaan kuin Mooseksen aikainen faarao, joka kyselee: ”Kuka on se Jumala, jota minun pitää totella?”
Ongelmamme on, ettemme huomaa olevamme ”sokeita, kurjia ja alastomia” – ja, että tarvitsisimme Jeesusta Kristusta jokapäiväiseen elämäämme.
Kiitos palautteesta ja ajatuksistasi 🙂
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Olen jo pidempään paininut syömisongelmien kanssa ja tämän esittämäsi ”kolmen kohdan lista” vahvisti ajatustani ruoasta epäjumalana. Tässä yltäkylläisyyden ajassa en varmasti ole ainut, jolla ruoka on vallannut liikaa tilaa ajatuksissa. On pysäyttävää, kun tajuaa käyttävänsä ateriasuunnitteluun enemmän aikaa kuin Jumalan kanssa olemiseen. Kumpa Jumala armahtaisi ja auttaisi tässäkin asiassa! Olisiko sinulla vinkata hyvää kirjallisuutta epäjumalista?