Netfliksii ja sipsii. Instan scrollausta olohuoneen sohvalla. Mielen pahoittamista forumeilla. En tiedä, kuinka sinä rentoudut, mutta minun vapaailtani valahtaa todella helposti ja huomaamatta passiiviseen, ei niin rakentavaan näytön tuijotukseen kotisohvalla. On niin helppoa vetäistä se viisituumainen taskusta, ottaa lokoisa vaaka-asento divaanin perältä ja antaa somen uutisvirran viedä mukanaan, kunnes on jo aika mennä nukkumaan.
Vaikka tämä touhu näyttää ulkopuolisen silmin jopa uunomaisen rennolta, ei oloni someputken jälkeen kuitenkaan ole lainkaan levännyt tai virvoittunut. Päinvastoin tunnen olevani henkisesti kuormittunut kaikesta fiidistä, jota verkkokalvoilleni mediamaratonin aikana välittyi. Näkökenttäkin on jotenkin utuisempi ja silmät näyttävät jotenkin Walking Deadiltä. Ajatukset vaihtuvat samaa tahtia kuin Game of Thronesin päähenkilöt, mutta en oikein pysty keskittymään mihinkään tai olemaan läsnä. Fyysisesti olen läsnä, mutta sieluni on jossakin…pilvessä. Saatan myös kokea merkityksettömyyden tunnetta ja morkkista hukkaan heitetystä ajasta.
Nollaaminen on aina helppoa, eikä sen eteen tarvitse nähdä lainkaan vaivaa. Se ei vaadi tahdonvoimaa tai aikataulujen sumplimista – sen vain antaa tapahtua. Sinulla voi olla aivan eri tapa nollata kuin minulla. Se voi olla XBoxin hakkaamista, neljännen kaljan korkkaamista, tuhmilla sivustoilla hortoilemista tai mitä tahansa muuta. Ajatuksena on joka tapauksessa etsiä nopeaa helpotusta stressiin, mikä ei lopulta täytä sielun kaipuuta.
“Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni.” Psalmi 23:2-3a
Kun mieleni tekee nollata, en oikeastaan kaipaa nollausta, vaan todellista virvoittumista. Nollaaminen voi tuoda hetkellistä mielihyvää, mutta jättää minut tismalleen samaan tilaan, missä olin, taakkoineni kaikkineni. Haluan kuitenkin luopua taakoistani ja kokea todellista lepoa, jonka jälkeen voin palata taisteluihini entistä voimakkaampana, eheytyneenä. Kaipaan yhteyttä, läheisyyttä… puhdasta kauneutta.
Tällaista virvoittumista saan muun muassa viipyessäni tyynen järven rannalla, kuunnellessani ylistysmusiikkia luontopolulla, rukoilemalla yksin pimeässä huoneessa, lukemalla Sanaa tai muita inspiroivia kirjoja, keskustelemalla syvällisiä ystävän kanssa, tai nauramalla vatsalihakset kipeäksi perheen keskellä. Kaikkiin liittyy vahvasti yhteys ja läheisyys sekä kaunis ympäristö. Yhteys Luojaan, luotuihin ja luontoon. Elämme hyvin keinotekoisessa ja todellista yhteyttä tuhoavassa maailmassa, mutta meitä ei alunperin ole luotu semmoiseen. Sielumme ei voi loputtomiin räpiköidä hurjassa uutisvirrassa, vaan sen pitää päästä säännöllisesti tyynten vetten äärelle lepäämään. Virvoittumaan.
Ei nyt kuitenkaan kannata heittää lasta karkkipapereiden mukana. Ei kaikkea nollaamista tarvitse polttaa vanhurskauden roviolla. En minäkään aio suoratoistopalveluani perua, mutta tiedostan sen sisältämän riskin passivoitumiseen, ja teen ensin ja ennen kaikkea asioita, jotka virvoittavat minua. Aikansa kullakin ja kohtuus kaikessa.
Oletko miettinyt, että mikä sinua erityisesti virvoittaa? Minkä tapahtuman tai aktiviteetin jälkeen olet eniten täynnä elämää? Mietipä sitä, ja seuraavan kerran, kun olet stressaantunut ja aiot valahtaa vanhoihin tapoihin, etsi sen sijaan yhteyttä Häneen, ja huomaat eron! (jos et huomaa eroa 14 päivän aikana, saat kaikki tähän blogiin sijoittamasi rahat takaisin).
Jumalalla on suuria suunnitelmia meille jokaiselle, ja tarvitsemme jatkuvaa virvoittumista ja uudistumista, jotta voimme elää Hänen suunnitelmissaan voitokkaasti. Tarvitsen jatkuvasti päästä vihreille niityille lepäämään, mutta jos tyydyn passiiviseen nollaamiseen, jään lopulta yhtä tyhjäksi kuin sohvapöydällä lojuva sipsipussi.
Artikkelikuva: https://commons.m.wikimedia.org/wiki/File:Person_looking_at_smartphone_in_the_dark_(2).jpg
