Oletko tavannut ihmisiä, joiden uskonelämä vaikuttaa täydelliseltä? He saavat jatkuvasti ihmeellisiä rukousvastauksia, he palvelevat arvostetuissa vastuutehtävissä ja jopa heidän kasvonsa tuntuvat säteilevän kuin Mooseksella konsanaan. He elävät joka päivä lähellä Jumalaa ja julistavat evankeliumia rohkeasti. On helppo katsoa kateellisena tällaisten ihmisten elämää – etenkin, kun oma vaellus tuntuu vertailukohtana varsin aneemiselta. Vaikka käyttäisin kaiken voimani ja aikani, en siltikään pääsisi samalle tasolle, vaan polttaisin vain itseni loppuun.
Onneksi voin kuitenkin lohduttautua sillä, että aina löytyy myös joku itseäni huonompi. Seurakunnassa tapaa monenlaisia nyhveröitä, jotka kutsuvat itseään uskoviksi, vaikka eivät selkeästi edes yritä elää uskovan elämää. He eivät esimerkiksi tiedä Raamatusta juuri mitään eivätkä taatusti ole koskaan puhuneet uskostaan julkisesti. Sillä ei ole väliä, onko heidän ongelmansa raskas menneisyys vai yleinen sosiaalinen kyvyttömyys – vertailussa oma kultainen keskitieni näyttää joka tapauksessa paremmalta kenen tahansa näkökulmasta.
Tai, no… ehkä kenen tahansa, paitsi sen ainoan, jolla oikeasti on merkitystä. En voi olla lopullisen varma kenenkään sydämen tilasta verrattuna omaani, mutta Jumala näkee sydämeenkin. Ulospäin vahva ja iloinen ihminen voikin olla kulissiensa takana aivan raunioina, ja vastaavasti mitättömän ulkokuoren sisältä saattaa löytyä todellinen uskon esikuva. Minun ei siis tarvitse tuntea huonommuutta ”täydellisten” ihmisten elämää ja uskoa katsellessani, sillä Jumalan silmissä asiat eivät välttämättä näytä samalta kuin ihmisnäkökulmasta. Samalla tämä tarkoittaa sitä, ettei minulla ole oikeutta pitää itseäni ”huonoja” ihmisiä parempana.
Raamattu antaa myös toisen ja vielä suuremman syyn luopua vertailusta. Me kaikki olemme yhtä lailla syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla. Mikäli olen mielestäni muita parempi, olen kuin muurahainen lantakasan huipulla – voin kyllä katsoa toisia muurahaisia alaspäin, mutta olen silti itsekin aivan samassa sontaläjässä. Jumalan silmissä parhaatkaan ansiomme eivät ole edes lantakasan veroisia, ja vain Hänen armonsa vuoksi meillä voi olla mitään hyvää. Hyvä suhde Jumalaan ei siis perustu tekoihin, eikä niistä myöskään suoraan ole uskonelämän mittariksi.
Tämä totuus tuo jokaisen ihmisen samalle viivalle, mikä tarkoittaa, että jokainen kilpailee Jumalan edessä vain itseään vastaan. Edes kilpailun suuntaviivoja eli pyhyyden standardeja ei voi katsoa toisista ihmisistä, vaan suoraan Jeesuksesta. Näin vältymme uuvuttamasta itseämme vertailun loputtomalla tiellä, ja saamme antaa täydellisen Jumalan itse vaikuttaa meissä oikeanlaisia tekoja. Hän saa päivän paistamaan lantakasaankin.
- ”Kukin tutkikoon vain omia tekojaan. Silloin hän voi ylpeillä vain siitä, mitä hän itse on, vertaamatta itseään toiseen.” (Gal. 6:4)
Olipa taas hyvä kirjoitus! Kiitos!
Kiitos tästä näkökulmasta. Tiina