”Sillä he eivät tienneet”

Tämä on tarina kysymyksestä, mikä tavoitti minut, jotta etsisin vastausta. Tämä on myös kertomus muutamista kohtaamisista homojen, lesbojen, transsukupuolisten ja itseään miettivien parissa. Joukossa oli myös kristittyjä, ateisteja, agnostikkoja. Duunareita, herroja, tiedemiehiä, pappeja ja monia muita.

—

Jonotin marketissa ja katselin ajankuluksi lehtihyllyn tarjontaa. Eräs kansi pysäytti minut kuvallaan ja tekstillään – National Geographicin teemanumero kysyi ”tyttö, poika vai jotain muuta?”

Poimin lehden mukaani ja luin sitä mietteissäni.

—

Keskustelin FB:ssä polttavista kysymyksistä kuten avioliittolaista ja homoseksuaalisuudesta. Jälkimmäisessä olin useimpien mielestä varmaan se vanhoillinen. Ensimmäisessä tulin tuomituksi, vaikka olimme molemmat uutta lakia vastaan silloin ja olemme yhä.

Huokaisin ja päätin olla hiljaa jääden miettimään kaikkea hälyä ja tapahtunutta.

—

Muistin erään pienen tytön, jonka kerran tunsin. Tänään hän on poika. Tai paremminkin hän on transsukupuolinen ja matkalla pojaksi. Luin hänen, Aleksi Vesalan, rohkean tekstin partioleiriltä, vaikeudesta olla oma itsensä – vieraassa kehossa muiden keskellä. Aleksin avoin kirjoitus raotti ajatusteni ovea. Siitä kurkatessani näin ihmisen kaiken takana.

—

Kuulin ja kohtasin muutamia heistä, jotka sulkivat suunsa peläten tulevansa leimatuiksi. Toisia, jotka tekivät sanoillaan muista naurunalaisia vain erilaisen ajattelun vuoksi. En pitänyt siitäkään ja jatkoin matkaani.

—

Lopulta kuljin Raamattuni luokse kyselemään. En etsinyt mikä on syntiä, mikä oikein tahi väärin, mikä moraalitonta. Sen tuntuivat jo kaikki tietävän ja sitä he puolustivat – oikeutetusti. Tiesin siitä paljon itsekin, monesta taas en tiennyt paljoakaan. Kaikesta en edes halunnut tietää…

Etsin mitä vastata heille, joita tapaan. Oli heidän elämänsä sitten oikein tai väärin Raamattuni mukaan tai sellaista kuten Aleksilla tai Dominikaanisessa tasavallassa asuvilla lapsilla, jotka kärsivät DHT-hormonin puutteesta. Niille, joiden elämä on rikkaampaa, köyhempää, huonompaa tai pyhempää kuin omani tai kelle vain – lopulta myös itselleni.

Näitä kaikkia mietin vailla vastausta ja yhdet sanat, ristillä lausutut, alkoivat avata solmua:

”… sillä he eivät tiedä… ”

Miettiessäni ja peilatessani luin itseni heihin, jotka eivät tienneet mitä tekivät: Enkö minäkin lopulta ollut yksi ristiinnaulitsijoista, heistä jotka eivät tienneet? Ymmärtäessäni tämän tiesin hakemani vastauksen. Vastauksen, joka ei kavenna, laimenna tai halvenna Jumalan sanaa.

Muistin: ”kaikki ovat syntiä tehneet”. Voisin jäädä kiinni niihin ja rakentaa muurin erilaisuudesta, synneistä, ihmisten teoista … Tai voisin rakentaa ihmisille sillan, jonka kantena olisi armo ja pylväinä totuus. Sillä eikö Kristus repinyt viimeisenkin erottavan muurin ihmisen ja Jumalan väliltä?

—

Se oli tarina, ja nyt on alkamassa uusi, jossa opettelen tuota rakentamista ja ihmettelen rakennusmateriaaleja. Onneksi opettajana on Hän, joka “naputteli” kasaan maailmankaikkeuden.

Kuva:

https://pixabay.com/photo-1026526/

CC0 Public Domain
Free for commercial use
No attribution required