En ole siivoushullu, mutta nautin siististä kodista. Tapaan tiskata astiat heti käytön jälkeen ja tyhjentää roskikset ennen kuin ne ehtivät muodostaa epämääräisiä slummikyliä tiskipöydän alle. Imurin kanssa tunkeudun kaikista vaikeimpiinkin nurkkiin, joissa asuu vielä saavuttamattomia pölypunkkiheimoja, ja likaiset vaatteet vien tunnollisesti kylppärissä olevaan valkoiseen taikakoriin, jonka jälkeen ne ilmestyvät puhtaina ja viikattuina vaatekaappiini – ukkomiehen etuja.
Kaikesta tästä vaivasta huolimatta kotimme näyttää joulua ja anopin vierailua lukuun ottamatta suorastaan apokalyptiseltä. Vaatteet lojuvat lattialla kuin ylöstempauksen jäljiltä, raajattomat ja päättömät legoukkelit makaavat sikin sokin elottomia, ja vauvan eritteiden kuolonkatku tunkeutuu sieraimiin. Syy tähän hävityksen kauhistukseen on kodissamme asuvat kaksi pientä olentoa, jotka pyrkivät alati kohti kaaosta ja tuhoa kuin Marvelin megapahikset konsanaan. Eli ihan tavallista lapsiperheen arkea.
Seurakunta voi parhaimmillaan olla kuin toinen koti. Se on paikka, jonne saa tulla juuri omana itsenään (paitsi että naturistien täytyy pitää vaatteita). Siellä kokoontuvat niin fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin eri vaiheissa olevat ihmiset, joita kuitenkin yhdistää sama Isä. Yksi on vaeltanut uskontiellä koko pitkän ikänsä kuten vanhempansa ja isovanhempansa edellään, ja toinen löysi Jeesuksen vasta viime viikkoisen vankilamission kautta. Molemmilla heillä on etuoikeus olla osana suurta seurakuntaperhettä, ja molempien elämisen jäljet ja erilaiset persoonat näkyvät seurakunnassa ja sen tilaisuuksissa, vaikka kuinka yritettäisiin pitää tietynlaista järjestystä yllä. Elämä kun aina näyttää joltakin.
Viime aikoina olen huomannut, että Jumalasta on alettu käyttää todella paljon ilmaisua ”järjestyksen Jumala”, joka on aivan raamatullinen ilmaus. Kuitenkin on huolestuttavaa, jos Jumala kavennetaan pelkästään järjestyksen Jumalaksi, ja raittiudesta tehdään hengellisen elämän ainoa hyve. Tämä raittiuden ja järjestyksen korostaminen lienee tullut vastareaktiona rahaa nyhtävien tele-evankelistojen lisääntyvän tarjonnan vuoksi. Näemme somessa ja muussa mediassa niin paljon epämääräistä ja epäilyttävää kristillisyyttä, että tekee mieli rakentaa muuri meidän ja heidän välille.
Kuitenkin siellä, missä minä näen epämääräisen legokasan, poikani näkee täysin toimivan avaruusaseman, tai kun minä luulen poimivani sukkia lattialta, saatan hänen mielestään tuhota pienten apinoiden sillan. Samoin saatamme seurakunnassa kavahtaa järjestystä häiritseviä tärinöitä, pärinöitä ja sekavaa puhetta, vaikka se olisikin vain Pyhän Hengen vaikutusta ihmisessä, mitä me emme käsitä, tai henkilön oman rikkinäisyyden manifestoitumista. Totta kai on sellaista epäraittiutta, joka voi viedä lampaat harhateille tai vääriin oppeihin, ja siihen tulee puuttua, mutta kohtuus kaikessa. En anna poikani huitoa pikkusiskoaan terävällä veitsellä, mutta voimme kyllä yhdessä harjoitella voiveitsen käyttöä, vaikka siitä sotkua tulisikin.
Jumala on niin paljon enemmän kuin vain järjestyksenvalvoja. Hän on myös elävä Jumala, joka tahtoo vapauttaa ihmisiä, ja joskus tämä vapaus näyttäytyy silmiimme suoranaisena epäjärjestyksenä. Elämä ei voi aina näyttää samalta kuin Kotilieden kannessa. Meidän pitää oppia sietämään epätäydellisyyttä kodissa viimeistään, kun saamme lapsia, joten sietäkäämme sitä myös Herran talossa, joka on täynnä Jumalan lapsia.
Hyvä teksti tuli luettua kokonaan =)
Kiitos 🙂