“Jumalattomat ryökäleet yrittävät viedä pyhää suvivirttä pois kouluistamme! Ei ihme, että kesät ovat olleet sateisia! Aamuhartauksistakin luovutaan kovaa kyytiä ja päiväkodeissa maalataan pääsiäisenä pääsiäismunia. SIIS PÄÄSIÄISMUNIA! Jos pääsiäisenä jotakin pitäisi maalata, niin ovenpieliä karitsan verellä! Ja katsovat koulussa vieläpä Härri Potteria! Eikä siinä vielä kaikki! Sitten vielä joku hämärä okkultisti kiertää eskareissa opettamassa kullanmuruille j- j- jo- JOOGAA!!! Kaikesta muusta kyllä saa puhua, mutta heti, kun mainitsee Jeesuksen, niin joutuu tyyliin vankilaan, hyvä jos ei sähkötuoliin!! Miksei kristinuskosta saa puhua mitään koskaan ikinä missään?!”
No niin. Yllä oleva tunteenpurkaus oli vain mielikuvitukseni tuotetta, mutta olen oikeasti kuullut todella paljon tämän tyylistä puhetta niin livenä kuin forumeillakin, joskaan en ihan noin yliampuvaa. Tällainen puhe hämmentää minua kahdesta syystä. Ensinnäkin…
1. Se ei ole totta
Kuinka monta kirkkoa kaupungissasi on? Entä kuinka monta buddhalaista temppeliä? Jaettiinko sinulle intissä varusmiehen virsikirja vai kenties Mustan magian alkeet osa 1? Menitkö naimisiin kirkossa vai voodooluolassa? Niinpä. Kristinusko on näkyvillä maassamme yhä edelleenkin enemmän kuin mikään muu uskonto, eikä tosiaankaan pelkästään kielteisessä mielessä. Sitä opiskellaan kouluissa monta kertaa enemmän kuin muita uskontoja. Valtaosa perehtyy siihen vielä rippileirillä, ja se on läsnä syntymästä kuolemaan muun muassa kastejuhlissa, häissä ja hautajaisissa. Meillä on kristillisiä kouluja, kristillisiä urheilujoukkueita ja jopa kristillinen puolue eduskunnassa. Että eiköhän kristinuskosta saa puhua aika vapaasti.
Toisaalta taas kohua nousee koko kansassa, kun joku haluaa rakentaa moskeijan tai kun päiväkodeissa on “joogaa” (siis venyttelyä, joka hädin tuskin edes liittyy joogaan). Hävettää kuulla väitteitä siitä kuinka kristinusko on maassamme tabu, kun vaikkapa ISISin alueilla kristityiltä katkotaan päitä. Varmastikaan kristinusko ei ole niin vahvasti esillä kuin vaikkapa sata vuotta sitten, mutta siitä päästäänkin toiseen pointtiini…
2) Miksi edes vaatisimme yhteiskunnalta kristillisyyttä?
Apostolien aikana kristillistä seurakuntaa vainosivat niin uskonnolliset juutalaiset kuin pakanauskoiset, roomalaiset miehittäjät. Marttyyreiden veri vuosi milloin kivityksen milloin ristiinnaulitsemisen seurauksena, mutta seurakunta kasvoi kasvamistaan. Alkuseurakunnalla ei ollut kristillisiä aamunavauksia kouluissaan, eikä edes kristillistä jalkapallojoukkuetta, mutta silti vainottu seurakunta kukoisti. Miksi? Koska he eivät keskittyneet omien oikeuksien ajamiseen ja kristillisen maailmankuvan tuputtamiseen yhteiskuntaan ylhäältä päin, vaan elivät uskoaan todeksi 110% antaumuksella uhraten omastaan ja julistaen ilosanomaa turuilla ja toreilla. Äkkiä juutalaiset ja pakanat alkoivat janota sitä rakkautta, jota kristittyjen keskuudessa osoitettiin kaikista vähäisimmillekin, ja liittyivät joukkoon iloiseen. Jeesus kun ei lähettänyt alkuseurakuntaa valloittamaan Roomaa, vaan valloittamaan ihmisten sydämet Jeesukselle, yksi ihminen kerrallaan.
Meitä ei ole kutsuttu rakentamaan kristillistä imperiumia, vaan elämään valona pimeässä maailmassa. Seurakunnan ei tule hallita maata, vaan olla valona sille. Kristilliset arvot ja perinteet kuuluvat kristityille, eikä niitä pidä vaatia ei-uskovilta. Koskahan ymmärrämme tämän…Toki minusta olisi kiva, jos kaikki olisivat kanssani samaa mieltä, ja että minun maailmankuvani olisi ainoa, jota mediassa kuulee, mutta se ei vain ole mahdollista.
Minusta näyttää siltä, että maailma pitää kristittyjä kaikenlaisten asioiden vastustajina ja pahimpina mielensä pahoittajina, ja ikävä kyllä olen toisinaan samaa mieltä tästä. Miltäköhän Suomen seurakunta näyttäisi, jos keskittyisimme enemmän evankeliumin todeksi elämiseen ja julistamiseen kuin jumalattomuuden kauhisteluun ja etuoikeuksistamme kiinni pitämiseen. Annettaisiinko kuitenkin ihmisten rakentaa moskeijansa ihan rauhassa, ja eiköhän se armas aika joudu ilman suvivirttäkin.
