Muistan usein miettineeni, miksi Jumala antaa Vanhassa testamentissa Israelin kansalle käskyn sotia ja hävittää muut kansat Kanaanin maalta. Tuomarien kirjassa (3:2) jopa sanotaan, että rippeitä näistä kansoista jätettiin paikoilleen sodankäynnin opettamiseksi uusillekin sukupolville. Miksi, oi miksi? Puhuuko Vanhassa testamentissa todella rakkauden Jumala?
Lopulta sain vastauksen. Jos Jumalan valittu kansa ei olisi sotinut, se olisi joko tuhottu kokonaan tai sulautettu vähitellen ympäröiviin kansoihin ja niiden tapoihin. Silloin maan päältä olisi kadonnut koko Jumalan liiton ja lupausten edustus ja Jumalan hyvä pelastussuunnitelma olisi epäonnistunut. Lisäksi Israelin käymä valloitussota oli oikeudenmukainen rangaistus viholliskansoille niiden pahuudesta (5. Moos. 9:5) – kanaanilaiset olivat tunnettuja raakuudestaan ja esim. lapsiuhreista.
Jumala ei kuitenkaan jättänyt selitystä tähän, vaan jatkoi huikealla esikuvalla. Israelin kansa on esikuva meistä uskovista, ja meidänkin elämässämme taistelut vasta toden teolla alkavat Luvattuun maahan päästäessä eli uskoon tullessa. Emme kuitenkaan sodi ihmisiä vastaan, vaan sodankäyntimme on hengellistä (Ef. 6:12) ja tapahtuu usein mielen taistelukentällä. Kun ympärillämme on uskoa kohtaan vihamielisiä aatteita, jotka yrittävät tuhota sen tai suostutella tekemään kompromissin toisensa jälkeen, taisteleminen on ainoa tapa säilyttää Jumalan valittu kansa maan päällä. Meidän ei myöskään tarvitse tyytyä vain puolustamaan itseämme, vaan saamme taistella hengellistä valloitussotaa maailmassa vallitsevaa pimeyttä ja vääryyttä vastaan suuressa mittakaavassa. Onneksi meidänkään ei tarvitse taistella omilla voimillamme, vaan Jumala sotii puolestamme, mutta tarvitsemme hänen ohjeitaan ja läheisyyttään menestyäksemme.
Mutta miksi uusien sukupolvien tuli oppia sotimaan? Jos Israelin kansa olisi tuhonnut kaikki kanaanilaiset kertarysäyksellä ja asunut pitkään rauhassa unohtaen sotimisen, jostakin kaukaa olisi voinut saapua uusi voimakas viholliskansa ja silloin Jumalan liiton kansa olisi yhtä lailla hävitetty. Toisaalta esikuvallisella tasolla ajateltuna Jumala ei ota meidänkään elämästämme pois kaikkia syntejä ja taisteluja tullessamme uskoon, vaan niiden jääminen elämäämme pitää meidät lähempänä Jumalaa ja meillä säilyy tuntuma sodankäyntiimme. Israelin kansakin kääntyi aina pois Jumalasta, kun asiat olivat ulkoisesti ja aineellisesti liian hyvin.
Lisäksi meistä ei luultavasti olisi kertomaan syntisille evankeliumia kovin vakuuttavasti, jos olisimme itse puhtaina ja synnittöminä heidän yläpuolellaan – kun olemme todella samalla viivalla muiden kanssa, emme ota pelastuksesta minkäänlaista kunniaa itsellemme ja Jumalan voima näkyy meissä selkeämmin. Saamme siis omien kokemustemme avulla olla opettamassa tulevia uskovien sukupolvia sotimaan ja odottaa tämän ja kaikkien muidenkin esikuvien lopullista täyttymistä!
Kuva: ”blood spatter pattern”, mosaic36, CC-BY-2.0
