Eräänä päivänä pikku Tuukka pääsi käymään synnyinseudullaan. Pian oli taas vanha jengi koossa. Se sama joukko, jonka kanssa oli pihoja vallattu elämän ensimmäiset yhdeksän vuotta. Mitä kaikkea silloin touhusimme yhdessä, sitä ei voi muistaa sillä se on kätketty muistojen usvaan. Vain yksi muisto on sieltä jäljellä ja se on tämä: Me pienet kaverukset löysimme itsemme […]
Kirjoittajalta Tuukka Siltala
Olen insinööri.
Varastettu minäkuva
Iltana eräänä tapasin kaupungilla miehen, joka kertoi pystyvänsä kunnioittamaan ohi kulkeneita ihmisiä, vieressä istuvaa alkoholistia ja minuakin. Miehen katse painui kuitenkin katuun, kun tuli puhe itsensä kunnioittamisesta. Siihen hän ei kyennyt – kenties omien valintojensa ja sen, minkälaiseksi ne olivat hänet tehneet. Se kaikki aiheutti häpeää ja tuskaa. Silloin ei minulla paljoa hienoja sanoja enää […]
Rukousta ja fillareita
Suoritin asepalvelukseni edesmenneessä Mikkelin varuskunnassa. En tiennyt kaupungista tai oikeastaan koko touhusta mitään, joten lähdin matkaan huhut korvissa ja rukous sydämessä löytäen itseni korohoron sotilasmestarin alaisuudesta kirjurin roolista. Löysin myös seurakunnan, jossa tapasin käydä iltalomilla istumassa perinteisessä rukouskokouksessa. Harmittavaa tapauksessa oli kulkeminen apostolin kyydillä, eikä siinä ollut mitään pyhältä tuntuvaa. Päinvastoin homma alkoi harmittamaan. Kokous […]
Soveliasta ylistystä
Tiedä teistä muista Isä meidän lapsista, mutta minä olen ollut joidenkin asioiden suhteen aikanani hieman, hmmm… jäykkä. Ajattelin, että jos ”ei ylistytytä, en nouse”. Ja auta armias, jos pyydettiin nousemaan ylös. Silloin sisäiset sensorit heräsivät ja aloin puntaroimaan ”ettei nyt vain pumppaisi tuota ylistystä!” No, edelleenkään en pidä moisesta, pelkkään fiilikseen pohjautuvasta ”pumppauksesta”, mutta nousen […]