Odottaminen ei ole ongelma

Oletko ollut tilanteessa, jossa elämäsi ei tunnu menevän eteenpäin vaan jumittaa paikoillaan? Entä oletko ajatellut kuluttavasi elämääsi turhaan esimerkiksi opiskelemalla väärää alaa? Tällaisten elämänvaiheiden tarkoitusta on usein vaikea ymmärtää. Jos mietit, mitä Jumala tekee niiden aikana, tämä teksti on aivan erityisesti sinulle.

 

Mooses oli yksi Vanhan testamentin merkittävimmistä henkilöistä. Hän vietti elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet Egyptin hovin rikkauksien keskellä ja sai samalla aikansa parhaan valtio-opillisen koulutuksen. Kiivastuksissaan Mooses kuitenkin tappoi egyptiläisen miehen ja joutui pakenemaan autiomaahan. Seuraavat neljäkymmentä vuotta hän vietti maanpaossa paimentaen elannokseen appiukkonsa lammaslaumaa. Neljäkymmentä vuotta! Mahtoi Moosesta turhauttaa tällainen nöyrtyminen. Inhimillisesti ajateltuna koko aika voi tuntua turhalta ajanhukalta. Eikö Jumala olisi voinut ilmestyä palavassa pensaassa hieman aikaisemmin?

 

On selvää, että Jumalalla oli suunnitelma Mooseksen koko elämälle. Kun Mooses asetettiin Israelin kansan johtajaksi, hän pääsi käyttämään faaraon hovissa saatua hallinnollista osaamista. Esimerkiksi Mooseksen laki noudattaa samanlaista kaavaa kuin muut tuon ajan liittosopimukset, jollaisen vaikkapa kaksi kuningasta saattoivat solmia keskenään. Koulutuksensa ansiosta Mooses osasi välittää lain eteenpäin tavalla, joka oli hänen kansalleen tuttu. Eikä siinä vielä kaikki – paimenena toimiessaan Mooses oppi tarpeellista nöyryyttä ja autiomaan olosuhteiden tuntemusta, joita todella tarvittiin kokonaisen kansan paimentamisessa samojen olosuhteiden keskellä.

 

Tietenkään Mooses ei selvinnyt tehtävästään pelkällä tiedolla ja taidolla. Hän tarvitsi tehtävässään Jumalan apua yhtä lailla kuin kuka tahansa muu olisi tarvinnut. Jumala kuitenkin näki hyväksi valita tähän tehtävään juuri sen ainoan henkilön, jolla oli erikoislaatuinen yhdistelmä kokemusta hovista ja autiomaasta. Miksi Jumala antoi Mooseksen odottaa niin kauan? Me emme tiedä. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että Hän tiesi parhaat aikataulut.

 

Paavali oli yksi Uuden testamentin merkittävimmistä henkilöistä. Hän oli täynnä intoa aatteensa puolesta ja tunsi pyhät kirjoitukset sekä juutalaisten säädökset läpikotaisin. Oppineisuutensa lisäksi Paavalilla oli arvostettu Rooman kansalaisen asema. Hän vainosi Jeesukseen uskovia kaikin voimin, kunnes Jumala pysäytti hänet ja otti omaksi aseekseen kaiken hänen osaamisensa. Taustansa ansiosta Paavali osasi siteerata Vanhaa testamenttia tarkasti keskustellessaan juutalaisten kanssa, ja Rooman kansalaisuus avasi tärkeitä ovia pakanoiden parissa. Moni muu olisi jättänyt hommat kesken ankaran vastustuksen takia, mutta Paavalin luontainen sinnikkyys sopi täydellisesti evankeliumin työhön.

 

Meillä on tänä päivänä sama Jumala kuin Mooseksella ja Paavalilla. Siksi saat luottaa siihen, että Jumalan hyvä suunnitelma elämällesi on juuri sinun näköisesi. Ei ole sellaista osaamista, kokemusta tai luonteenpiirrettä, jota Jumala ei tavalla tai toisella voisi ottaa käyttöönsä. Ei myöskään ole sellaista odotusta, jota Jumala ei voisi käyttää hyvien asioiden kasvattamiseen. Et ehkä tule koskaan ymmärtämään kaikkea, mutta voit valita luottaa Jumalaan. Sinun paikkasi ei ole samanlainen kuin Mooseksen, Paavalin tai Tommin, mutta Jumalalle olet aivan yhtä tärkeä ja rakas. Luota Häneen.

 

Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.” Room. 8:28

Tommi Parikka

22-vuotias biologian opettajaopiskelija. Vapiksella mukana ylistystiimissä sekä lapsi- ja junnutyössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *