Erilaiset tapahtumat; Joutopäivät, neule- ja rockfestarit, Jukolan viesti, kesäjuhlat, Tangomarkkinat… täyttävät kesän. Kaikkien vaihtoehtojen joukosta haluaisin tänä vuonna päästä vain yhteen, Seinäjoen Summerfest-tapahtumaan, joka on käynnissä juuri tämän tekstin ilmestymisen aikoihin.
Radiomainoksen mukaan siellä on joukko huippupuhujia, mutta haluaisin kätellä erityisesti yhtä heistä. Minulle hän ei ole huippu, vaan hän, joka esitti minulle kutsun seuraamaan Jeesusta. Aloitetaan kuitenkin alusta.
Synnyin uskovaiseen kotiin ja kasvoin turvallisessa ympäristössä enkä koskaan ollut joukon suurin pahis, suurin näpistelijä, suurin ryyppääjä jne., vaikka erilaisia toilailuja sekä kokeiluja teinivuosiin mahtuikin. Silloinkin tiesin sisälläni mikä on oikein ja missä tein väärin. Siitä huolimatta Jeesus ei ollut se, mitä etsin, vaan aloin itsekseni etsimään pimeyden voimia joogaan kuuluvan transsitilan avulla – kuvitellen voivani hallita niitä voimia.
Kaiken tämän aikana Kristus kutsui eri tavoin. Eräänäkin uutenavuotena vietin iltaa kaverini kanssa koiranpommeja räjäytellen. Yksi niistä lensi ohikulkijan jalkoihin säikäyttäen hänet. Nauroimme, kun tuo hieman ”vinksahtanut” mies jatkoi matkaa kovaa vauhtia. Yhtäkkiä hän kuitenkin kääntyi ympäri ja käveli takaisin, ohitti kaverini ja pysähtyi suoraan eteeni sanoen neljä sanaa: ”Jumalalla on sinulle tehtävä!” Nuo sanat jäivät kaikumaan mieleeni. En päässyt pakoon ja lopulta ilta meni pilalle…
Kaiken aikaa sydämen tyhjyys kasvoi, vaikka hymy ei väistynyt kasvoilta. Niinpä joinakin iltoina, muiden jo nukkuessa, vedin peiton ylitseni, ristin käteni ja sanoin hiljaa: ”Jeesus, jos sä vielä rakastat mua, lähetä joku kertomaan susta!” Nuoruus kuitenkin eletään monin tavoin voimakkaasti ja niin elämä jatkui ja tunteetkin tasoittuivat. Jeesus oli kuitenkin kuullut ja eräänä aamuna kaksi tyttöä tuli ammattikoulun luokkaan kutsuen Nicky Cruz’n kokoukseen.
Muistan, kuinka istuin bussissa miettien elämääni. Ei paljoa huvittanut jutella viereen tulleelle seurakunnan tyypille. En oikeastaan pystynyt… Jumala oli ottanut minut kiinni. En kuunnellut illan puhettakaan, vaan kelasin edelleen: ”mitä kaverit sanovat?! Rakastaako Jumala vielä minua? Nauraako kaverit!?” Muistan vain, kun eteen kutsuttiin nuoria, jotka halusivat antaa elämänsä Jeesukselle. Kuulin viimeisen kutsun, mutta istuin yhä paikallani. En uskaltanut nousta ja kävellä eteen. Olin pelkoa täynnä.
Rukous eteen tulleiden puolesta oli juuri alkamassa, kun Nicky Cruz yllättäen esitti kutsun vielä kerran. Itse uskon Pyhän Hengen kehottaneen häntä siihen. Silloin nousin viimein ylös ja kävelin eteen. Selkomaan Marko tuli viereeni seisomaan ja rukoili puolestani – mitä, sitä en tiedä. Itse sanoin vain Jeesukselle jotenkin näin: ”Oon tehnyt paljon väärää ja etsinyt pimeyttä… Anna mulle anteeksi!”
Sinä iltana sain anteeksi! Sain alkaa alusta ja aloittaa kulkuni Jeesuksen seurassa, Hänen lapsenaan. Sitä osaa minulta ei ole otettu pois, vaikka olen töpeksinyt enemmän ja vähemmän. Eikä sitä oteta sinultakaan pois. Ei, vaikka koko maailma huutaisi ja osoittaisi syntejäsi, sillä Jeesus kuoli juuri niiden syntien takia ristillä. Hän ei heitä pois niitä, jotka Hänen luokseen tulevat.
Minä ja Nicky Cruz
