Menin naimisiin 18-vuotiaana abiturienttina, ja olen siitä asti seurannut ikätovereideni rakkauselämän tuskailuja. Seuraavat viisi ajatusvirhettä pomppaavat toistuvasti esiin sinkkuystävieni puheessa. Ei sillä, kyllä meillä ukkomiehillä ja akkanaisilla on myös omia aivopieruja, mutta ne ovatkin aivan oma lukunsa.
1. Jossakin tuolla on se henkilö, jonka Jumala on tarkoittanut juuri minulle.
Vaikka ajatus sielunkumppanista on todella romanttinen, ei sillä ole tekemistä todellisuuden kanssa. Rakkaasi nimeä ei ole kirjoitettu tähtiin, eikä Luoja sinua luodessaan leikannut sinua irti rakkaastasi, eikä muutakaan siirappista hölynpölyä. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä, joille kaikille Jumala on antanut vapaan tahdon. Kaikki tekevät elämänsä päätökset itse. Kaikki valitsevat itse, kenen kanssa menevät naimisiin, tai no joidenkin isät lyövät kättä päälle ja vaihtelevat vuohia, mutta ymmärtänet pointin. Ketään näistä 7 miljardista yksilöstä ei varata sinulle, eikä kukaan sinulle tuntematon Prinssi Uljas tai Prinsessa Ihanainen odota sinua. Ei edes tietämättään, koska eihän tietämättään oikeastaan voi odottaa… Kun sinä jonakin päivänä päätät sitoutua rakastamaasi ihmiseen ja lupaat rakastaa häntä kuolemaan asti, hänestä tulee henkilö, jonka kanssa Jumala on tarkoittanut sinun elävän elämäsi loppuun asti. Simple as that.
2. Jos suhde ei onnistut, ei henkilö ollutkaan Jumalan tahdon mukainen.
Ehkäpä. Mutta Jumalan tahto ei automaattisesti vaikuta suhteesi onnistumiseen; Jumala kun ei ole diktaattori. Ei Hän ole mikään rakkausnuolia ammuskeleva, siivekäs nakuvauva, joka päättää kenen kemiat kohtaavat ja kenen ei. On helppoa vierittää syy Herran niskoille, koska se kuulostaa pyhältä ja hurskaalta, mutta entä jos vastaus löytyykin peilistä? Mistä päästäänkin seuraavaan ajatusvirheeseen:
3. Haluan, että minua rakastetaan tällaisena kuin olen.
Niin sinua rakastetaankin juuri sellaisena kuin olet. Jumala todellakin rakastaa, ja me muutkin yritämme parhaamme. Sinun ei tarvitse muuttua tippaakaan ollaksesi rakas. Olet rakas. Piste. Mutta kysymys kuuluu, pitäisikö sinun muuttaa jotakin asenteissasi tai käytöksessäsi, että henkilö haluaa elää kanssasi lopun elämänsä? Yleensä se menee niin, että mitä pidempää ihminen on elänyt yksin, sitä hanakammin hän pitää kiinni omista tavoistaan ja tottumuksistaan. Jos kuitenkin haluaa löytää elämänsä tärkeimmän ihmisen, saattaa joutua luopumaan joistakin muista itselle tärkeistä asioista.
4. Tulevalla puolisollani pitää olla sama kutsumus kuin minulla.
On vaikeaa, ellei jopa mahdotonta löytää ihmistä, joka sopii täydellisesti elämäsi suunnitelmiin. Parisuhteessa on kyse siitä, että kaksi yksilöä tulee yhteen ja opettelee elämään toistensa kanssa. Molemmat muuttuvat ja mukautuvat voidakseen rakastaa ja kunnioittaa toisiaan paremmin. Kahdesta tulee yksi, mutta silti edelleen kaksi. Kompromissien tekeminen on keskeistä. Toki saatat löytää ihmisen, jolla on prikulleen samat suunnitelmat kuin sinulla, mutta ei kannata sellaisia paineita kasata puolisoehdokkaille. Ehkäpä Jumala antaa teille uuden, yhteisen kutsumuksen.
5. Tuleva puolisoni tekee minut onnelliseksi.
Parisuhde voi tuoda suunnattomasti iloa elämään, mutta et voi vaatia puolisoasi tekemään sinusta onnellista. Yleensäkin onnellisuuden tavoittelu on keljua puuhaa siksi, että se itse asiassa estää sinua löytämästä onnea. Kun fokus on itsessä ja omassa onnellisuudessa, et tule koskaan löytämään etsimääsi tyydytystä. Mikään ei riitä. Aina löytyy joku, joka voisi täyttää kaipuusi paremmin ja tehdä sinut onnellisemmaksi. Rakkaus ei kuitenkaan etsi omaa etua, vaan toisen parasta (1.Kor. 13). Todellinen rakkaus on sitä, kun molemmat osapuolet pyrkivät palvelemaan toista parhaan kykynsä mukaan, mikä sivutuotteena synnyttää myös onnellisuutta molemmille. Älä siis mieti, että millainen unelmien poikamies tai unelmien poikamiestyttö (absurdi sana) sinut voisi tehdä onnelliseksi, vaan rakasta rohkeasti ja palvele koko sydämellä, koska antaessaan saa.
Hyviä pointteja! Kaikkiin kohtiin voin sanoa aamenen paitsi ensimmäiseen, koska ikuisena romantikkona haluan kuitenkin ajatella, että jotkut voivat olla ”meant to be”, koska vaikka teemmekin valintamme itse, Jumala voi saattaa kaksi ihmistä yhteen tarkoituksella, kuten hän on tehnyt monien Raamatun henkilöiden kohdalla. Eli valinta on meidän, mutta ehkäpä Jumala johtaa joitain ihmisiä kohtaamaan toisensa. Mene ja tiedä.
Ja koska Jumala tietää tulevan, Hän tietää myös kenen kanssa kukin tulee menemään naimisiin, joten on ihan loogista rukoilla siunausta tulevalle aviopuolisolleen vaikkei häntä vielä tuntisikaan! 🙂
Oman mieheni kohtaaminen esimerkiksi ei mielestäni ollut sattumaa, sillä uskon hänen olleen minulle rukousvastaus. Kirjoitankin aiheesta viimeisimmässä blogikirjoituksessani (rakkaudellaraita.blogspot.fi).
Aamen! Jumala todellakin johdattaa omiaan ja antaa viisautta parin valintaan, ja sitä meidän tulee etsiä. ”Meant to be” -ajattelussa vaan on ongelmallista se, että emme lopulta voi tietää, kenen kanssa meidät olisi alunperin tarkoitettu olevan. Turvallisinta on ajatella, että minut on tarkoitettu olemaan lopun ikää hänen kanssa, johon nyt olen sitoutunut.
Paljon kipua on nimittäin ihmisille tullut, kun ovat ajatelleet, että joku ihastus olisi tarkoitettu heille, mutta sitten suhde ei alkanutkaan. Samoin parisuhteessa voi alkaa haikailla jonkun toisen perään, koska uskoo hänen olevan The One.
Johdatus on monimutkainen asia. Joskus johdatukselta tuntuvat asiat eivät olekaan johdatusta, ja myös päinvastoin. Kaikilla meillä kuitenkin on vastuu itsestämme ja valinnoistamme.
Olen prikulleen samaa mieltä kanssasi. Alkuperäinen kirjoitus loistava lukuun ottamatta ensimmäistä kohtaa.
En lähtisi väittämään, ettei Jumalalla ole merkitystä kenen kanssa elinikäisen liiton solmimme. ”Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen.” Jumala on antanut meille vapauden tehdä oman tahtomme mukaan, mutta miksi emme turvautuisi aviopuolison valinnassa hänen viisauteensa ja iänkaikkiseen perspektiiviinsä? Henkilökohtaisesti provosoiduin tekstistäsi, josta sain ehkä tahtomattasi kuvan, ettei Jumala olisi kiinnostunut niinkin tärkeästä adiasta kuin elämämme tärkeimmästä ihmissuhteesta.
Kiitos kommentistasi, Pihla. Olen oikeastaan samaa mieltä kanssasi. Jumalalla on toki merkitystä ja Hän todella välittää siitä, mitä teemme elämällämme. Avioliiton solmiminen on tärkeimpiä päätöksiä ihmisen elämässä, ja Jumala tahtoo siinäkin olla viisas neuvonantajamme.
Ehdottomasti kehotan turvautumaan Jumalaan parisuhdeasioissa. Hän antaa viisautta rukouksen ja Raamatun kautta,mutta myös muiden ihmisten kautta. Vastuu on kuitenkin jokaisen omilla harteilla. Teemme päätöksemme itse, ja sellaista ylihengellistämistä vastaan halusin käydä parissa noista ajatusvirheistä.
Ajattelun aihetta myös parisuhteessa oleville!
Aivan. Oppia ikä kaikki, ja sivilisäädyt kaikki 🙂
Kaks tai 3 virhettä näyttää toistuvan elämässäni enemmän kun kerran kertomistanne…ehkä 3:skin en oo varma..
entäs jos 2:n ja 4:n Ongelmat kohtaavat toisensa..?Toivoisin ett mun just ehkä alkanees kylläkin Ystävin Olevas ei olissitä ongelmaa..Mut välil hiukan Säikyttelee siihen suuntaan..Miten siis saisin varmuuden ettei Siit Olis kysymys?
Aika hauskaa ajatusleikkiä olisi se, että jokainen odottaisi ja rukoilisi Amorin nuolen näyttävän sen oikean puolison. Minäkin luulin niin joka kerta. Ja nyt kolmannella kerralla olen varma. Että onko se siis niin, että kun löytää sen Jumalan varman valinnan, niin voi sitten sen ajatuksen tuudittamana elää avioliitossa kun ellunkana. Jos näin täydellisesti tapahtuisi, niin eihän uskovienkaan parien tarvitsisi erota….tai ainakaan uudelleen pariutumisessa ei voi ainakaan luottaa Jumalan johdatukseen, vaikka sitä kuinka olisi rukoillut. Raamatun mukaan tällainen uudelleen pariutuminen ei vain käy… vai löytääkö joku siihenkin sääntöön poikkeuksen? Mistäs jos on kulkenut onnensa ohi? Ei vain silloin 18-vuotiaana ymmärtänyt, että naapurin uskovaisen kodin Ville oliskin ollut se Jumalan tarkoittama. Ihmettelinkin, että mitä hän minua piirittää. Voiko näin käydä opiskelujen ja harrastudten tiimellyksessä?
Ainakin puolison kuolema vapauttaa Raamatun mukaan uudelleen pariutumiseen. Sinänsä aika hyvä todistus, että Se Yksi Oikea -ajattelu ei oikein päde.
Olen samaa mieltä siitä, että ihminen saa itse vapaan tahtonsa ansiosta valita kumppaninsa. Uskovaiset Nuoret Facebook-ryhmässä joku sanoi kerran, että Jumala voi johdattaa meille monta ihmistä, jotka Hänen mielestään sopisi meille kumppaniksi ja antaa meidän itse valita. Ympärillä voi siis olla monta hyvää puolisoehdokasta, joista kuka tahansa voi tulla osaksi Jumalan suunnitelmaa omassa elämässä, valinta on meidän.
Kuulin kerran erästä opetusta katsoessani (YouTubesta löytyy, en kylläkään muista nimeä… seurusteluun ja avioliittoon se liittyi) virkkeen, jonka olen sen jälkeen aina muistanut, enkä toivottavasti unohdakaan (ei välttämättä ihan kirjaimellisesti sanottuna): Papin aamenen jälkeen voi olla varma siitä, että hän on se oikea. Eli ei, Jumala ei pakota ketään pariutumaan, mutta Hän kyllä tietää ja ohjaa sen ihmisen luo, jonka näkee parhaaksi. Kun avioliitto on solmittu, ei kannata alkaa jäädä miettimään, oliko tämä sittenkään hyvä idea. Jumala siunaa liiton kyllä ja on siinä mukana – Hänhän on loppujen lopuksi antanut sen tapahtua ja koska me kristityt voimme luottaa siihen, että kaikki päivämme ovat luodut ennen kuin olemme syntyneetkään, on Jumalalla kaikessa kätensä jollain tapaa pelissä. Hän tahtoo meille vain parasta!
Loppujen lopuksi, Jumalahan toimii niin monin eri tavoin, että voisin veikata, ettei yhtä tiettyä mallia ole. Joku löytää unelmapuolisonsa helposti kokien selkeää johdatusta, toinen rukoilee asiaa pitkään ennen kuin tekee päätöksen ja saattaa siltikin tuntea olonsa hieman epävarmaksi. Silti, yhtä lailla kaikki avioliitot ovat Jumalan siunaamia, oli liitostaan täysin varma tai ei.
Sitten vielä tuohon eroamisasiaan: Isäni oli ollut naimisissa vuoden ja eronnut ennen kuin hän tapasi äitini. Vanhempani tapasivat seurakunnan sisällä ja koen, että kyllä Jumala on heidät yhteen johdattanut. Avioliitto on kestänyt nyt noin 20 vuotta. Siksi olenkin hieman hämmentynyt. En tiedä, mitä minun eroamisesta pitäisi ajatella. Jos ja kun siitä puhutaan Raamatussa kielteiseen sävyyn, miksi vanhempani sitten kuitenkin ovat onnellisia yhdessä? Miksi perhettämme sitten on siunattu niin monin tavoin ja suuresti? Miten Jumala sitten on kuitenkin johdattanut heidät yhteen? Olisiko isäni pitänyt jäädä onnettomaan ja toimimattomaan avioliittoon? Ja yleisesti, jos on taistellut liittonsa puolesta, muttei mikään tunnu toimivan ja voimat ehtyvät ja selkeästi kaikkien osapuolten (esim. lapset mukaan lukien) oloa helpottavin keino olisi avioero, mitä silloin pitäisi tehdä?
Minusta sanoit hyvin tuon, että voi olla monta Jumalan tahdon mukaista puolisoehdokasta, joista kuka tahansa voi tulla osaksi Jumalan suunnitelmaa. Well put!
Ero ja uudelleen avioituminen on monisyinen ja moniulotteinen asia, josta on montaa mielipidettä Raamatulle kuuliaisten uskovien keskuudessa. Minusta jokainen tapaus on oma stoorinsa, enkä uskaltaisi vetää ehdottomia linjoja. Sen vain tiedän, että Jumala todella vihaa hylkäämistä. Uskoisin, että Hän vihaa toisen perheen hylkäämistä yhtä paljon kuin ensimmäisenkin. Jumala on kuitenkin myös uusien alkujen Jumala, ja Hänen armonsa on suurempi kuin osaamme kuvitella, ja aina suurempi kuin meidän.
Eroamista kuitenkin tapahtuu aivan liian usein, ja heppoisin perustein. En halua uskoa, että mikään tilanne olisi toivoton. Aina on toivoa, ja Jumala voi kääntää kaiken pahan hyväksi. Tämä ajatus nyt lähinnä niissä tapauksissa, joissa puolisot ovat uskossa. Vaikea kysymys kieltämättä. Ja suuri inhimillinen tragedia ennen kaikkea.
Mietiskelijällä on hyviä ja syviä kysymyksiä. En tiedä onko niihin antaa täydellisiä ja tyhjentäviä vastauksia, mutta mielestäni Jaakon vastauksen ydin, Jumalan armo ja rakkaus ihmistä kohtaan on juuri se asia minkä varaan voimme perustaa uutta.
Siksi se mitä teemme menneisyydessä ei määritä tulevaisuuttamme. Toki se siihen vaikuttaa, varsinkin lyhyellä välillä, muttemme ole sen vankeja. Siksi myös sinun vanhempasi ovat voineet olla ja ovat onnellisia yhdessä (ja se sanalla sanoen on hienoa!). Ei heidän eikä muiden elämästä tulisikaan mitään, jos eläisimme menneessä.
Ja Jumalan uutta luova voima, uusien alkujen rakastaminen, kuten Jaakko sanoi, on hänelle ominaista. Siksi en ihmettele miksi perheesi on saanut olla minun tavoin siunattu. Uskon, että myös sinä, Mietiskelijä, olet osa sitä siunausta, minkä Jumala on perheellesi suonut. Eli silloin kun kiität/kiitätte mainitsemistasi siunauksista saat kiittää Jumalaa myös itsestäsi 🙂
Siksi jossittelu menneestä on oikeastaan turhaa ja oikeastaan vain voimia kuluttavaa. Toki asioita saa ja voi miettiä ja ne pitää käydä läpi, mutta ensisijaisesti se ei ole meidän lasten tehtävä, ei ainakaan vanhempien teoista, vaikka se mietityttää monia. Sen murheen voi jättää Jumalalle. Sillä Hän on niihinkin erikoistunut.
En kiellä olevani siunattu, mutta ”minun tavoin” on sitten näppäily virhe. Piti olla ”monin tavoin” 😀
En ymmärrä miksi tästä avioerosta tehdään niin vaikea asia. Jeesuksen sanat olivat kuitenkin niin selkeät, kuin vain saattaa olla: ”Matt 19:3-12 ¶ Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: ”Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ‘loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ‘Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” He sanoivat hänelle: ”Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?” Hän sanoi heille: ”Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin.”
Eli huoruus eli aviorikos eli avioliiton ulkopuolinen seksisuhde on ainoa syy ottaa avioero.
http://www.kotipetripaavola.com/uskovanavioero.html
Järkevä kirjoitus ja taitava kirjoitustyyli. Tämä liittyy johdatukseen ja siitä taitaa monilla olla hieman ylihengellinen käsitys, jossa ei ite tehdä päätöksiä. Jos kattelee esmes Paavalin touhuja, hän päätti asiat päasiassa itse ja Jumala ohjasi tarpeen vaatiessa.
Mietiskelijälle Dawid Instone-Brewerin raamatun ero-kantaa tarkasti käyvä kirja voisi olla hyödyllinen. Kirjan pääpointti on, että vanhassa testamentissa ero oli sallittu hyvistä syistä, erilaisten aviovelvollisuuksien laiminlyönnistä. Juutalaiset olivat sitten vieneet tämän ”mistä tahansa syystä” eroihin, joita vastaan Jeesus käy UTn puolella. Kirjan pointti on, että Jeesus hyväksyi yhden VT:n kriteerin eroon (pettäminen) ja luultavasti hyväksyi muutkin.
Viimeinkin joku sanoo asian suoraan. Itse asiassa en tiedä yhtäkään, jolle Jumala olisi puolison jotenkin erityisesti johdattanut. Kaikki naimisiin menneet ovat olleet hyvin aktiivisia ja aloitteellisia asiassa. Tuntemani uskovaiset ovat menneet naimisiin ihan samalla tavalla kuin muutkin: ensin tutustutaan, ihastutaan, rakastutaan ja sitoudutaan. Olen ajatellut, että sen sijaan, että etsisi ainoaa oikeaa minulle, pitäisi miettiä, miten minä olisin edes jotenkuten sopiva jollekulle.
Testikommentti.
Toiset tuntevat ehkä itseään paremmin naimisiin mennessä kuin toiset. Voi olla iso prosessi oppia tuntemaan todellinen itsensä. Tämä tuo omat haasteensa. Oppia tuntemaan Jumalaa, itseään ja sitten sitä Toista Ihmistä. Ikäänkuin kolmen palan palapeli, jonka palat on saatava hioutumaan toisiinsa. Seurustelun alussa voidaan kuvitella että ollaan kuin paita ja peppu ja hiihdetään samoissa tuulipuvuissa, mutta sitten huomataan mm. ollaan aidosti erilaisiakin ja joudutaan opettelemaan myös omaa tyyliä millä pärjää maailmassa sellaisena kun se on. Jumala tuntuu välillä olevan lähellä ja välillä taas kuin kannustajana tai valmentajana kentän laidalla. Elämä on ihmeellistä. Ja kaunista vaikkei olisi aina niin täydellistäkään joka kohden. Outojen vuosienkin jälkeen Jumala voi yhtäkkiä taas tulla lähelle.
Mutta eikös tämä henkilö sanonut menneensä naimisiin 18 vuotiaana? Mitä hän siis tietää naimattomuudesta? Hän ilmeisesti ajattelee, että on itse hommannut vaimonsa. Aika ylimielistä. Kannattaisi ennemmin turvata Jumalaan. Hön siis ilmeisesti kieltää sen että Jumala voisi vastata rukoukseen ja hänen mielestään myös uskovien tulisi toimia kuin uskosta osattomien: turvata lihan käsivarteen. Ei tässä kirjoituksessa ainakaan tippakaan uskoa ole.
Asioista voi olla tietoa ja ymmärrystä, vaikka ei olisi kokemusta. Ihminen kun oppii myös päänsä, ei pelkästään kantapäänsä kautta.
Avioliitto- ja perhetyö, kirjojen lukeminen ja se tärkein, läheisten kanssa keskustelu ovat avanneet minulle näitä teemoja, joten uskallan seistä sanojeni takana.
Olen suuri rukouksen kannattaja. Joka päivä käyn Jumalan eteen ja pyydän Hänen johdatustaan, johon todella uskon näissäkin parisuhdeasioissa. Olen kuitenkin samalla vastuun, rohkeuden ja vapaan tahdon kannattaja. Uskon että kultainen keskitie löytyy näiden välistä.
En ole ”hommannut” vaimoani, sillä ei hän ole mikään esine. Otin rohkeita ja päämäärätietoisia askeleita häntä kohti, samalla rukoillen Jumalan johdatusta.
Otaksun, että et tunne minua. Ei siis kannata käyttää sanoja: ylimielinen tai lihan käsivarsi. Mitä tulee uskoon, on sitä pakko olla edes tippa, jos uskoo Jumalan olemassaoloon. Kohdallani se ei kuitenkaan jää siihen.
Oikeastaan tämä saattaa oll ihn totta mitä kirjoitit. Ei Jumala puutu ihmisen elämään. Ihminen menee naimisiin jos siihen kykenee. Jos ei ei kykene niin ei se Jumalaa kiinnosta. Minä monta vuotta luulin, että Jumala voi antaa vaimon. Etsin vain hönem valtakuntaansa, mutta sitten huomasin saman kuin sinä: ei Jumalaa anna vaimoa. Eikä Jumala varmaan puutu mihinkään muuhunkaan elämän alueeseen. Ihmisen on pärjättävä omillaan. Ei ole toivoa ei uskovaisella eikä uskosta osattomalla. Vain vahvat komeat ja kauniit pärjäävät. Toivoisin kyllä, että asia olisi toisin, mutta minustakaan ei siltä näytä.
Hyvää settiä avioliitosta! Lokakuussa tulee 35 vuotta täyteen omalla kohdalla. Jos ykkösen sisältö jotaukuta mietityttää, lisäisin kokemuksesta siihen painoa sanasta ”liitto”. Varsinkin kun puhutaan oikeassa ja aidossa merkityksessä kristillisestä avioliitosta, voidaan todeta että siihen sitoutuu kahden ihmisen lisäksi koko maailmankaikkeuden Luoja, Jumala kaikkivaltias, Isämme taivaassa. Tasavertaiset kumppanit voivat tehdä sopimuksia keskenään, avioliitossa jokin kahteen ihmiseen verrattuna täysin ylivertainen, inhimillisen käsityskyvyn ylittävä ja yliluonnollinen olento päättää liittoutua heidän kanssaan, jos ihmiset sitä sydämestään haluavat. Voit uskoa, että avioliittomme vuosikymmeniin on mahtunut kaikkia mahdollisia tunteita, hyviä ja pahoja ajanjaksoja, menestystä sekä menetyksiä. Ja se pointti: vain Jumalastä lähtöisin oleva Rakkauden hehku säilyy kaikissa niissä tilanteissa, joissa olosuhteet, tunteet tai voimavaratkaan eivät enää yhtään edistä ihmissuhteen toimivuutta. Korinttilaiskirjeen kuvaus Rakkaudesta saa uutta painoa, jos omistat kohdallesi joka sanan tietäen ”Jumala taivaassa on ensin sitoutunut rakastamaan minua lupaamalla tuon kaiken omasta tahdostaan, haluten että Hänen rakkautensa avulla teen saman lähimmäiselleni”. Kun Rakkaus sitoo, se ei kahlitse ja kun se vaatii, ei se pakota. Saat vain tuntea yliluonnollisen, hiljaisen halun sisimmässäsi toimia toisen hyväksi, vaikkei hän sitä kenties mielestäsi ansainnutkaan. Raamattu puhuukin tahtomisesta ja tekemisestä, tätäpä se lienee! Ei ihme, että tämän maailman vastavoimat kaikkein eniten haluavatkin romuttaa juuri kristillisen avioliiton kaikkinensa, onhan se yksi voimakkaimmista kuvauksista Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan, jotka emme mitään olisi tuosta rakkaudesta ansainneet.
Hyviä pointteja, olen samaa mieltä. Ekaan kohtaan tarkentaisin, että vaikka yhtä ainoaa oikeaa tuskin on varattu, niin on kuitenkin olemassa paremmin ja huonommin meille sopivia ja viisautta etsimällä Jumala voi auttaa meitä valitsemaan elämäämme paremmin sopivan. Näiden lisäksi lisäisin vielä yhden ajatusvirheen:
Koska Jumala tahtoo antaa meille ”vain parasta ja täydellisiä lahjoja”, niin jäädään sitten rukoillen pyytämään ja odottamaan sitä lähes täydellistä puolisoa. Kun Jumala tuo sopivia ehdokkaita, tyrmäämme heidät koska heissä on sellaisia puutteita, etteivät he mielestämme mitenkään voi olla Jumalan meille lähettämiä… Vaikka he olisivatkin meille juuri täydellisiä, koska heidän kanssaan meidän olisi pakko kasvaa ihmisinä. 🙂
Mutta entäs Iisak ja Rebekka? Jumalan lupaus Aabrahamille oli että hän saisi paljon lapsia, ja niin Aabraham pyysi palvelijaa hakemaan Iisakille vaimon ja sanoi, että Jumala lähettää enkelit kulkevat hänen edellä, jotta tämä voi löytää vaimon hänen pojalleen – ja miten kävi? Palvelija pyysi Jumalaa näyttämään sen naisen, jonka Jumala oli Iisakille valinnut, ja pyysi naista sanomaan tietyt sanat hänelle, jotta tietäisi tämän olevan Jumalan valitsema puoliso.
Eikö tässä muka ollut Jumalalla tietty puolisoehdokas? 🙂
Entä Jeesuksen sukujuuret sitten? Eikö niistäkin ollut jotain ennustettu? Että Messias syntyisi Daavidin suvusta? Ovatko nämä sukujuuret siis itse päätettyjä vai Jumalan valitsemia?
Tietysti kyllähän Jumala halusi varjella kansansa muilta heimoilta ja halusi kansansa sisältä otettavan puolisot. Tietty ei sekään vielä selittäisi tiettyä sukukuntaa, eihän?
Ja edelliseen kommenttiini vielä lisäys, jos joku ei tiedä, että Rebekka sanoi ne tietyt sanat palvelijalle ja lupautui siis juottamaan myös miehen kamelit, vaikka mies pyysi vettä itselleen. Rebekka oli myös Aabrahamin suvusta, josta vaimon oli määrä olla, ja hänen isänsä uskoi että se oli Jumalasta.
Toki oli tuossa myös annettu ohjeet palvelijalle siltä varalta, että Aabrahamin suku ei suostuisi antamaan vaimoa Iisakille. Tällöin palvelija olisi vapaa vannomastaan valasta, että toisi vaimon mukanaan. Mutta ihmisen oma tahto ei tainnut toteutua…tai no sellainen tahto ainakaan mikä olisi ollut ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. 🙂
Mutta se mitä Aabraham neuvoi palvelijaa tekemään – eikö se kerrokin ihmisen omasta tahdosta, että voi päättää itse hyväksyykö puolisoehdokkaan vai ei (tai tässä tapauksessa perhe/suku) ? Varmaankin tuo lupauksen purkaminen oli palvelijan omaa omaatuntoa varten annettu? Tai ehkä sitä varten jos Aabrahamille oli tullut epäilys siitä mikä oli Jumalan tahto. (Me ihmiset kun ei olla täydellisiä kuitenkaan). Mutta kertooko se mitään siitä oliko Jumalan tahto että ehkä puolison ei kuuluisikaan löytyä? En usko. Tässä tapauksessa Jumala vastasi palvelijan rukoukseen ja Aabrahamin pyyntöön oman tahtonsa mukaisesti, eikö? Palvelijan todistuksen valossa Jumalan tahto toteutui tässä tilanteessa kuitenkin.
Tuohon 4. kohtaan:
Jos ihmisillä on hyvin vahva kutsumus, niin silloin se kutsumus menee ns. kaiken muun maallisen yli.
Eli jopa sen kumppanin etsinnän. Tällöin tietenkin jos aikoo pariutua, niin kumppanilla tulee olemaan samankaltainen kutsumus tai hän on vähintään myötämielinen toisen kutsumukselle.
Hyviä ajatuksia! Aika monilla kai on toi 1.kohdan ajattelu. Kyllähän varmasti ihmiselle voi olla monta sopivaa, ja jonkun kanssa sit sopii parhaiten yhteen. Mitä tulee 2.kohtaan, niin ihmiset voi sössiä suhteensa ihan itsekin, ja suhteet tarvitsee työtä, eikä ongelmia voi hoitaa ainoastaan rukoilemalla. Ja joskus täytyy myös kriittisesti tarkastella omaa käytöstä.
Onko henkilö silloinkin varmuudella Jumalan tahdon mukainen tässä hetkessä, jos on mennyt naimisiin ei-uskovan kanssa kun itse on uskonut? Itse näin tein siinä silloisessa ymmärryksessä, ja meillä oli lapsikin tulossa. Joskus kriiseillyt että tuomitseeko Jumala. Ja voinko mä rakastaa toista ja elää tässä suhteessa täysillä (en tarkoita täysillä elämisellä mitään synnin tekemistä).
Hyviä ajatuksia 🙂 Aika monella tuntuu olevan just toi 1.kohdan ajattelutapa. Kyllä mä johdatukseen uskon. Mut kyllähän realistisesti ajateltuna voi olla monta sopivaa, ja sit just yks joka sopii parhaiten. Ja suhteet vaatii rukoilun lisäksi myös muutakin työtä. Uskon että Jumala voi tehdä ihmeitä, mutta ongelmia ei voi ainoastaan hengellistää, ihmiset sössii asioita myös itse. Onnellisuuskin pitää lähteä itsestä. Tottakai parisuhde on ihana asia, mut on tärkeää että ihmisellä on hyvä olla myös itsensä kanssa ja omia kiinnostuksen kohteita ym.
Kun joku kommentoi että kun on jo menty naimisiin niin sitten voi olla varma että liitto on Jumalan tahto. Toivottavasti asia on näin myös silloin kun on mennyt naimisiin ei-uskovan kanssa vaikka itse uskoi? Itse aikanaan näin tein silloisessa ymmärryksessä, ja meillä oli lapsikin tulossa. Joskus kuitenkin miettinyt että teinkö väärin, onko sallittua olla onnellinen tässä liitossa jne.
Erittäin hyvin sanottu! Ja minusta voit olla täysin onnellinen ja varma avioliitostasi. Jumalan tahto on, että ihmiset sitoutuvat rakastamaan toisiaan huolimatta siitä, mikä puolisoiden maailmankatsomus on.
Ja kiitos palautteesta 🙂